Muutaman päivän palauttelun jälkeen vähän tarinaa edustuksen kaudesta. Viime syksynä Ura lähestyi minua ja kysyi kiinnostusta pelinjohtajaksi. Pohdinnan jälkeen sekä työnantajan ja kotijoukkojen näyttäessä vihreää valoa, päätin palata vielä kerran pesiksen maailmaan. Kyselyjä on vuosien mittaan tullut superin seuroistakin, mutta Kannus on oikeastaan se ainoa realistinen vaihtoehto kaiken muun elämän sovittamisen kannalta.
Kun lupauduin, joukkueen pelaajistosta ei ollut vielä tietoa ja ensimmäisenä seura saikin kiinnitettyä omia kasvattejaan. Itsellä alkoi myös pohdinta ketä saisin mukaan valmennustiimiin. Jarkko Koto, Joonas Kauppinen ja Janne Nivala lähtivät matkaan ja siitä alkoi pohdinta miten mennään eteenpäin. Joukkue alkoi muodostua pikku hiljaa ja 29.10 aloitimme yhteisen matkan. Sain houkuteltua Heikkisen Henrin välivuosien jälkeen pelihommiin ja Toivolan Antin saaminen oli seuralta iso kiinnitys. Molemmat osoittivat kauden mittaan miten arvokasta on kokemus.
Syksyn ja talven aikana saimme mukaan huippuvahvistuksia yhteistyöseuroista. Jo alusta asti tunnistin, että joukkue tarvitsisi vahvistuksia, sillä muuten ryhmä olisi liian kokematon ja lajitehokkuudeltaan vaatimaton Ykköspesiksessä pärjäämiseen. Ne avut mitä saatiin, osoittautuivat heti ensi hetkestä alkaen aivan absoluuttisiksi huipuiksi Ykköspesikseen.
Talven ajan kehitimme peliä pala palalta ja se hetki kun joukkuetta päästiin ulos mittaamaan, oli sarja-avaus Maila-Jusseja vastaan. Sen jälkeen emme tainneet päästä enää kertaakaan samalla ryhmällä pelaamaan. Joukkueen kokokoonpano eli jokaiseen otteluun, mutta niin kauan kuin meillä oli nelikko Teemu, Konsta, Vertti ja Eliel käytössä, pystyimme pelaamaan koko joukkueella ja jälki oli sen mukaista. Vaikka peli kulki, yhdessä emme pystyneet harjoittelemaan. Joukkue oli levällään ja pelin kehittäminen kävi koko ajan vaikeammaksi. Itse näen asian niin, että talven bensa riitti juhannukseen, mutta sen jälkeen jatkuva kokoonpanon muuttuminen ja poisjäännit alkoivat syödä peliämme pala palalta, kun mm.lainapelaajat palasivat seuroihinsa. Loppukausi meni selviytymiseksi, vaikka pisteitä tuli, toki harvenevaan tahtiin. Moni pelaaja joutui liian kovaan paikkaan ja sarjataso oli vielä pykälää liian kova. Pelin kehittämisen mahdottomuus alkoi syödä myös omaa motivaatiota, vaikka sitä pelistä toiseen yritti latautua. Syksyllä, jos olisi sanottu kuinka kausi menee, olisin ollut tyytyväinen, mutta harmittamaan jäi, koska tiedän mihin meillä oli potentiaali. Se joukkue jolla kausi aloitettiin olisi pystynyt menemään vaikka päätyyn asti. Toki sen tasoista ryhmää Kannukseen on omiksi sopimuspelaajiksi lähes mahdoton vielä saada. Kyllä me varmasti olimme sarjassa ihan oikeassa kohtaa, kun viimeinen peli vihellettiin päätökseen.
Me saimme kuitenkin monta pelaajaa ajettua sisään uudelle sarjatasolle ja moni pelaaja nousi täysin uudelle tasolle - Elielistä ja Teemusta tulee satavamasti lajin huippuja. Leevi ja Lasse näyttivät, että uusia loistavia Uran kasvatteja on tulossa. Pojilla on paljon työtä edessään, mutta aihio on mihin vain. Joukkue tulee ensi kaudelle muuttumaan, kun pelaajia lähtee. Varmuudella ainakin yksi uusi kannuslainen pesistähti astuu superin valoihin ja se on ylpeyden aihe. Meidän joukkueen henkinen johtaja Sami aikoo lopettaa pelit Ykkösen tasolla, mutta ehkä syksy saa vielä toisiin ajatuksiin. Pitkässä juoksussa joukkue pitäisi saada pidettyä rungoltaan samana. Edes osittain saman joukkueen päälle on aina helpompi rakentaa.
Monenlaista keskustelua on herännyt ja olen itsekin saanut kommentoida eri tahoille Keskipohjanmaa -lehdessä ollutta haastatteluani miten näen Uran tulevaisuuden ja kuinka toimintaa pitäisi kehittää. Se on minun näkemykseni niillä silmillä, joka oli 10kk kaiken toiminnan keskiössä.
Ura on hieno pesisyhteisö. Se on ottanut valtavia askeleita eteenpäin, mutta ne suurimmat loikat ovat vasta edessä, jos ja kun seuraavaa porrasta halutaan tavoitella.
Toivottavasti Kannuksen kaupunki, kaikki Kannuksen pesäpallosta kiinnostuneet yritykset ja yksittäiset henkilöt lähtevät omalla panoksellaan sitä porrasta tavoittelemaan, jokainen sillä panoksella johon pystyy. Se, että ostaa lipun ja tulee kannustamaan omaa joukkuetta, on arvostuksen paikka. Toivottavasti ne, joiden mielestä arvostelu ja vähättely tuovat jotain hyvää, pysyvät poissa katsomosta. Ihmiset, jotka ovat oikeasti jotain urheilussa tehneet, tietävät minkälainen työmäärä sen eteen on tehtävä, että voi menestyä ja yleensä niiltä ihmisiltä tulee ne kannustavimmat kommentit.
Tahtotila tätä kirjoittaessani on jatkaa Uran pesäpallotoiminnassa. Onko se mahdollista ja missä roolissa, on vielä auki. En halua tehdä asioita puolivillaisesti. Oma siviilityö ja muut asiat vaikuttavat. Seura on ilmoittanut selkeästi, että tavoite on eteenpäin. Se motivoi. Minulle ei riitä se, että saadaan numerolappu rintaan ja päästään muiden kanssa viivalle. Viime syksynä kun lupauduin mukaan, minulla ei ollut tietoa minkälaista ryhmää tulen viemään eteenpäin. Nyt haluan nähdä minkälaiseksi joukkue ja valmennus muodostuu. Tämä vaatii niin paljon, että kaikki peliin tai ei mitään. Kovin pitkään joukkue ei voi ilman pelinjohtaja ratkaisua olla. Aivan varmasti joukkue jatkaa hyvissä käsissä, vaikka pestini loppuisi tähän yhteen kauteen.
Omasta yhteisöstä, seurasta ja joukkueesta saa ja pitää olla ylpeä. Kannuksen Ura on hieno seura ja sen pesistarina on vasta alussa.
Hyvää syksyn alkua kaikille,
Jarmo