13
KES
15.00
Edustus, Miehet, Ykköspesis

Ura - Jyväskylän Lohi  1 - 2

Lestijoki-areena

Ura jatkaa pisteputkea - niukka kotitappio Jyväskylän Lohelle

Kannuksen Ura kärsi niukan kotitappion Jyväskylä Lohelle 1-2 (4-5, 7-6, 0-1), mutta jatkaa pisteputkessa. Ura on napannut vähintään yhden pisteen kauden jokaisesta ottelusta.

Ensimmäisellä jaksolla Ura karkasi jo 3-0 johtoon Joel Salmelan ja Tuomo Raution lyönneillä. Lohi ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kairasi itsensä tasoihin toisen lopettavalla Aleksi Karttusen ja Juuso Tajakan lyönneillä sekä harhaheitolla. Kolmannen lopettavalla Matti Vilppolan kakkosrajapuhkaisu saatteli Valtteri Havukaisen kakkoselta kotiin. ja Lohi siirtyi 3-4 johtoon. Neljännen aloittavalla Ura tuli vielä tasoihin Eetu Isohannin lyönnillä, mutta tasoittavalla vuorollaan Lohen Teemu Lepistö iski jakson Lohelle.

Avausjaksolla aurikopallot kiusasivat molempia joukkueita.

Toisella jaksolla johtoasema vaihtui useaan otteeseen. Jakso ratkesi neljännen tasoittavalla, kun ensin Konsta Launonen toi Severi Tikkakosken läpilyönnillä pelin tasoihin ja perään Tikkakoski toi voittojuoksun, kun Lohen takakenttä pompotteli Aappo Savikosken lyöntiä.

Supervuorolla Ura ei saanut oikein mitään aikaan ja Lohi sai rakennettua yhden palon ajolähdön. Lyömään asteli ottelussa viisi juoksua lyönyt Aleksi Karttunen joka löi pallon kakkospussiin, josta Uran Antti Karjaluoto ei saanut tehtyä paloa ja Valtteri Havukainen toi voittojuoksun Lohelle.

Uran lukkarina ottelussa pelasi Vili Ruuska, kun Lauri Vuollo oli saanut kutsun Kempeleen Kirin superpesismiehistöön paikkaamaan koronakaranteenissa olevaa Jani Lassilaa.

Lukkarihommien suhteen mennään peli kerrallaan. Vili hoiti tänään ruutunsa. Aika vähän oli Lohesta etukäteen tietoa. Painavalyöntinen porukkahan tuo oli. Siihen yritimme parhaamme mukaan vastata, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen tiivisti pelin hengen.

– Monivivahteinen ottelu, johtoasema vaihtui koko ajan. Paljon ulkopelivirheitä molemmille joukkueille. Pari harhaittojuoksua annettiin ja saman verran myös saatiin. Olisi voinut päättyä miten vaan. Alkukauden kaikki kolme ottelua päättynyt meidän voittoon, joten täytyy olla tyytyväinen, tiivisti Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu.

Uran parhaana ottelussa palkittiin Eetu Isohanni ja kakkosella Aappo Savikoski.

Sunnuntaina Uran kotipeliin pääsi ensi kertaa periaatteessa kaikki halukkaat sisään, mutta yleisömäärä jäi vielä vaatimattomaksi, kun katsomoon löysi tiensä 280 katsojaa. Lohen mukana saapui myös kovaääninen kannattajaryhmä Tonnin Kalat, joista lähti ääntä ja laulua pelin loppuun saakka.

Seuraavaksi Ura matkaa vieraskiertueelle Loimaalle ja Ulvilaan. Seuraava kotipeli pelataan heinäkuun puolella (7.7.). Toivottavasti sillon jo saadaan katsomot täyteen.


Tilastot

1 - 2

Jyväskylän Lohi
4 - 57 - 60 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kannuksen Ura ry

Tilitoimisto LKT Oy
Tukkitie 4, 69100  KANNUS


Y-tunnus: 0218992-7